tiistai 14. huhtikuuta 2015

Maukas omenapiirakka



Pehmeä pohja, maukasta omenaa ja rapea muru pinta. Ainekset tähän herkulliseen ja helppoon piirakkaan vain sekoitetaan keskenään. Tämä piirakka ei paljon työtä vaadi, mutta on sitäkin herkullisempaa. 

200 g margariinia
1,5 dl sokeria  
3 dl jauhoja  
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta  
1 tl vanilliinisokeria  
3-4 omenaa  

kanelia ja sokeria


  1. Sulata rasva ja sekoita kulhossa sokerin kanssa.
  2. Lisää jauhot, mutta ei leivinjauhetta vielä. Lisää jauhoja vähitellen jotta taikinasta tulee murumaista. (Jos vaikuttaa että taikinasta tulee liian kuivaa lisää loput jauhot vasta nesteen lisäyksen jälkeen)
  3. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa koska se lisätään piirakan päälle.
  4. Lisää sekaan muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita niin kauan että se on tasaista. Taikina on aika löysää tässä vaiheessa.
  5. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Mitä vihreempiä omenoita sitä enemmän makua. Jos käytät happamia omenoita ripottele hiukan sokeria päälle. 
  6. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
  7. Paista 200 asteessa n. 30 min kunnes pinta on saanut hiukan väriä.
  8. Tarjoile vanilja jäätelön tai vanilja kastikkeen kanssa.   

torstai 2. huhtikuuta 2015

Rahkapullat

Hyvää pääsiäistä! 

Näitä meillä syödään tänä pääsiäisenä. Lisäsin appelsiinin kuoren rahkaseokseen ja se antoi ihanaa raikkautta. Nauttikaa keväästä :)




  • n. 16 pullaa

  • Pulla taikina

  • 2 1/2 dl maitoa
  • 1  munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 3/4 tl suolaa
  • 1  kuivahiivapussi
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 100 g voita



  • 1  muna voiteluun


  • Täyte

  • 200 g maitorahkaa
  • 1  munaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 appelsiinin tai sitruunan kuori
  • (1/2 dl rusinoita)



Kuumenna maito mikrossa reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää muna, sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää joukkoon. Alusta taikinaan loput jauhot vähitellen. Vaivaa taikinaan pehmeä voi.
Kohota taikina liinan alla lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Sekoita täytteen rahka, muna, sokerit ja appelsiinin tai sitruunan kuori keskenään. (Lisää rusinat)

Laita uuni lämpenemään 225-astetta.
Vaivaa kohonnut taikina tasaiseksi. Jaa se 16 palaan. Pyörittele palat pulliksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä hiukan tilaa pullien väliin.
Pyöräytä juomalasin pohja jauhoissa ja paina lasilla pullan keskelle syvennys.
Voitele pullien reunat munalla.
Jaa täyte tasaisesti pullien päälle.
Paista rahkapullia 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.